Rautakantele
- Rautakantele
- Yöllisiä
- Palvonnan eleitä
- Talviunia
- Kirosäkeet
- Ennustaja
- Päivälintu
- G
- Pelasta maailma
- Linnunhammas
- Veden ääri
- Pirunmaitoa
- Hiljaisuuteen
C-kasetti 7243-8 32659 4
Rautakantele
monta vuotta myöhemmin
kun tulet matkoiltasi
olenko pitänyt sanani
olenko saanut sen hauenleuan
vai olenko kaatunut onnettomuuksiin
haiseeko henkeni pelolta
anna minun laskea käteni vielä kun ehdin
kun se vielä tuntuu ihmisen elämältä
anna minun huokua haavetta
lävistä minut tässä
opeta minulle nöyryys
pujota minuun kielet
soita säveleni
metsän väki on kaupungissa sokea
perkele sen tänne johti
antoi lapion käteen
pani kaivamaan hautaa
ikävyydelle muistomerkkiä
maakuopissa höyryää runonjalat
valtateillä etenee projektit
tuhoon ja kadotukseen jota voitoksi kutsutaan
minä kutsun kutsun kutsun sinua matkaltasi
Yöllisiä
vain niminä muistamme heidän nyt kulkevan
hämärään kahlaten ohitse historian
ja nuo olennot kuin oma äänesi
puhuvat sinulle vain kun et kuuntele
eläinjumalat hirviönaamioin ihmisenvartaloin
luopuvat mahdistaan muuttuvat saduksi vain
kun heräsit unesta huutoosi omaan
ja niskasi taipui kumarrukseen
jokin liikahti takana verhon
ja näit mitä näit
todellakin kuin sarvekkaan hahmon
pyörien kieppuen parkuen
nauravat mukaansa raastavat
tanssien hulluuden
laulaen painien
ilkkuen pilkaten
kuink' ilosta raivosta itkien raahaudutkaan
kaikki anteeksi annettu
kannettu valkeat lakanat narulle kuivumaan
ikkunat pesty ja pihamaa lakaistu
uni kuin häpeillen vuoteeseen jätetty on
sanat katkeaa askareet päättyy
kun salojen takana petojen mylvintä
räikkien rääyntä käy
Palvonnan eleitä
asu on vapaa
täällä aiheet ja käsittely tapaa
merenrantaa, rautatietä ei näy eikä näy näkyjä
näkyy sairasvuoteen pääty
likaiset astiat joissa eiliset odottaa uutta tulemista
enkelit ei tee tietä tähän innoituksen asumukseen
ei pasuuna soi ei suitsua mirha
ei viisikanta kulmillaan tuo Sofia syviä sanoja
mutta häilähti äsken kuin kurillaan
rytmin seassa itkeskellen muisto jostain tulevasta
eikä tämä ole leikki ollenkaan
hukkaanheitettyjen hetkien pelastajasankarit puhuja
ja kuuntelija veli sisko
jotka tietää yksinäisyyden vuoren kirot
ja kiipeämisen vaikeuden
eivätkä halua yrittää
niinkauan kuin se mitä elämäksi sanotaan
heittää murusia käteen
vuosi vuodelta heikompaan
eihän tämän näin pitänyt
laulaa ikuista kertosäettään
kun ajan ikonit syytävät lempeitä hymyjään
kunnes kasvot mätänee
kunnes muistan kaiken ulkoa eikä tekoja enää tule
Ja neitsyt narrin puvussa laskee valtit, kaataa pöydän
ensimmäinen ja toinen sotilas vastaavat vain toisilleen
ja mielettömät odottavat vuoroaan veitset valmiina
voittaja on se, joka huomaa ajoissa
Talviunia
vain talven uniako kaipaan
kun jään tähän tyhjään taloon
aamuvaloon kylmään unohdun
kun yön merkitsemät kasvot
hautaan tyhjään päällystakkiin
lumisateen tuoksu siinä on
kuka olikaan sisälläsi viime yönä
kenen tummaan kylkeen painauduit
kuka saikaan elämäsi hehkumaan kirkasta valoaan
talvi unineen
aamuun harmaaseen
haipuu hiljalleen
vaipuu nietokseen
hellään kylmyyteen
pieneen kiitokseen
sen lopettaa saan
se oli valokaaren hehku
sula sokaisevan tosi
ympärillä kohiseva yö
niinkuin uni jonka muistaa
elämä jota elää
vaikkei sitä koskaan kiinni saa
minä katsoin ikkunasta pitkään
harmaaseen sumun asfalttiin
minä katsoin jälkiä lumessa vainko omiani
Kirosäkeet
onhan noita laulajia ja tuulta pohjoisesta
allapäisiä mielialoja ylpeyttä, iloa
ei väliä sillä mitä teimme nämä vuodet
ja se kohtuu millä tätä armon maailmaa kohtelet
ei tao tyhjemmäksi eikä tiet pitene
mihinkään kaukaisuuteen
missä meillä omamme
ja kukat pöydälläsi on onnen tuomia
kun nostat surulaulun ennen uneen itkemistä
lailailailailailailailai
kirosäkeen:
yö valkoiseen silkkiin se käärii niin ja niin
on ajat loppuneet sanat puhki kuluneet
ei sumunriekaleisiin pysty piiloutumaan
ei aamuun luottamaan ja nimet vähenee mustat hampaat lähenee
Ennustaja
tuulien reitit laskin otin sateista selvän
aavistelin lämpötilat ilmanpaineet mittasin
auringonnousun ajat opettelin lehdestä
aloin harjoitella kiviinpiirtämistä
puut ei vielä varise pihan lätäköt ei mene riitteeseen
tutkin iltamyöhään hiljaisia kirjoja
(mitä tehtiin suuria ei sitä nähneet muut
mitää salaa tileille kerättiin ei siitä selkoa tullut
ja kun nousee tuuli lohduton ja kääntyy etelään...)
odotan ja vuotan vaikkei mitään kuulu
tiedän tulevia mitä kirjoitettiin
pöydät pidän katettuina, ovet auki vierailleni
jotka ei tule koskaan
työhuoneen seinille levitän kartat tarkistan kompassin suunnat
muistelen tähtikuviot haen oikeita kiviä
niiden kehässä vietän yöt kirjaan unia
taistelen harhojani vastaan
harjoittelen hiljaa kulkemista maastoon piiloutumista
kunnes kaikki on selvää kunnes ymmärrän kuvion
Päivälintu
ole sinä minun päivälintuni
öisten siipien lento
hämärä puutarha missä nainen kantaa
loputtomasti hiuksiaan
hän on lasia hän on lehtikultaa
ja sisällään kasvaa puu
se on suuri tammi lehdessään
pääskynsiipi oksille sen turvaan käy
ole sinä minun sinettini
loitsujokien meri
johon virtaa sanat auliit
antaa aavistuksen onnestaan
kun rukous istuu vuoteella
kultaharja kädessään
luo silmät minun katseeseeni hymyilee ja hymyilee
ja nauraa
tuuli vie etelään
melkein tähtiä nään
yllä rakkaani siunatun pään
G
pidä minua istuimena
pidä minua metsästäjänä
pidä laulunkirjaajana
loitsupirun sihteerinä
pitele minun luitani
kun olen rikkonut sinua vastaan
nosta minut tuulta vasten
kun kohta alat palella
hellyys on kynsi iholla lempeys on kasa risuja
punaisina maasta kasvaa kukat ennen valkeat
kun valot sammuvat ja ihmiset nukkuu ja meidän on niin hyvä
en sulje silmiäni palvon yötä joka huulillasi hehkuu
niin kovaa ihoa vasten niin kylmää vasten luitasi
kysy neuvot eläimiltä
kysy suunnat tuulilta
merkit alkaa puhua
vaan oikeassa valossa
vielä ennen syksyä
olet sitten täällä
istut siinä vastapäätä
raatipöydän ääressä
missä sanoista neuvotellaan rakennetaan tornia
tumma leipä leivotaan laitetaan mahlaviini
Pelasta maailma
kaunis on rumaa, sanot
ja minua paleltaa
vaan en lähde mihinkään
kun avaat ikkunan
ja annat tuulen puhaltaa
kadulla ei näy ketään
jolle huutaa kiitos
avaat rintani kuin lyhdyn
sytytät sinne kynttilöitä
liekki on ihmisen elämän muotoinen
ja kuu valkea käy yli kattojen
valaisten meitä
ja kuu valkea käy yli kattojen
rohkaisten meitä
niin, pelasta maailma
tee se jo tänään
tee jotakin mahdotonta
kaunis on rumaa, tiedän
ja helppo on halpaa
vaan en voi uskoa sattumaan
vaikka tuuli kääntää lehtiä
sama tuuli kaikkialla
ennenkuin kaikki särkyy
tämä hämärä muuttuu muistoksi
ennenkuin häviää
"Katso kuinka ankarina pilvet kulkee kasvoillani
kuinka voisin ihmeen tuoda
mahdotonta älä pyydä älä pyydä itsellesi."
Linnunhammas
kaikki olemme suunnitelleet pakoa poieslähtoä
suuren saran taakse hiileksi kivimäkeen
kaikki olemme kuulleet tosi viisaus asuu kaukana
ihmisten maailmasta suuressa yksinäisyydessä
virtaan alkuvesien heittäydyn ja kuljen
aina virran mukaan alas vesiin lämpimiin
kohtuun merten vanhain kehtoon vuoksien
eikä padottua tätä vettä saa
luona hiljaisten koskien luona siipien iskun
kurotan kohti veden pintaa kurotan päin yötaivasta
joka on niin syvä täällä sinne ei parane pudota
koettaa hyvää onneaan kosken voimaa vastaan
tulee aamu taaskin valon kehrä kiertää kiven
jos kohta varjot lankee lankee ne jotta valo näkyisi
paremmin kirkassilmän katsoa kauneutta
koreutta maanpiirin humalluttavaa
Veden ääri
sen huoneen avaimet ja kirjojen välissä kuivattuja kukkia
ja kuljettuja tietä niitä et käy
ja kestää hyvin kauan kun kuivaat hiuksesi tuulessa
tulkitset meren ääniä
joka ei puhu sanoilla ei kuuntele
kukaan ei ole yksin
jokaisen luo on saapumassa
kutsumatonna aivan hiljaa tanssikaveri laihanlainen
sanat vaan jäävät kynnykselle taas
en näitä ääniäsi näin saisi tulkita
yksinkertaisuudesta aina yksinkertaisuuteen mieli vie
se kovin pieni tila jonka minä tarvitsen
on täällä katon alla
peiton alla lähellä siipien havinaa
Pirunmaitoa
tuo kuppi pirunmaitoa
ja yöllä piikkivuoteella
ei meillä ole ihoa
ei lihaa, verisuonia
aurinko nousee aina sieltä
minne käännän kasvoni
ja vahvoin käsin uupunein
ojennan henkeni
sinulle jota en vielä tunne
koetan laulun pystyttää
ja jossain risteyksessä
selällään maan tomussa
kasvot katsoo taivasta
kun sataa maitoa
hapanta ja paksua
maan ja lannan tuoksua
tummaa, verenlämpöistä
kasvojen mittaiseen huutoon
sinulle jota en vielä tunne
koetan laulun pystyttää
Hiljaisuuteen
kun yö on musta, mustat puut
ja myrsky pauhaa täällä
sen sydämestään unohtaa
et meidän järvein päällä
myös asuu henki jumalan ja iäisyyden verho
on aina auki sielulle ken osaa löytää sen
teit korpein synkkäin kumu käy
ja pellot kantaa kato
ei muista sydän ihmisen
mis aarre oottaakaan
kun henki tulee lihaksi
ja astuu päälle maan
tuo valo silmän autuus on
sen etsijälle vaan
© 1995 A.W.Yrjänä
albumit
